sunnuntai, 31. toukokuuta 2009

Kesäinen viikonloppu

Kylläpä ilmojen herra hellitteli meitä suomalaisia tänä viikonloppuna ja mikäs sen mukavampaa, kun niin monessa kodissa oli aihetta juhlaan...



Esikko päätti peruskoulun ensimmäisen luokan ja pääsi kesälaitumille tuomisinaan todistus, jossa kaikki arvosanat olivat erinomaisia sekä Lukutoukka-stipendi. Neiti oli yhtä hymyä ja vanhemmat olivat pakahtua ylpeydestä :)



Juhlat jatkuivat sitten Mikkelissä, jossa oli pikkuserkkujeni tuplalakkiaiset. Juhlat olivat poikamme kummitädin ja -sedän luona vanhan rintamamiestalon pihalla vanhojen omenapuiden katveessa. Juhlapaikka ja -tunnelma olivat mitä parhaimmat!



Tällaisen lahjapakkauksen veimme toiselle ylioppilaista, kaikenlaista ihanaa mm. kauppa21:sta :)



Pojan kummitäti ja setä olivat purkaneet vanhan pihasaunan, mutta jättäneet vanhan muurin pystyyn, sitä hyödyntäen oli rakennettu ihana pergolatyyppinen maja, jossa on ihana istua ja unelmoida ja ruoanlaittokin siellä onnistui kesäkeittiössä. Ympärillä oli kaunis kasvimaa.







Myös tällainen ihanuus löytyi puutarhan eräästä nurkasta... niin kaunista...




Esikko



Kummitäti- ja setä olivat hankkineet pojalle oikeat futiskengät ja nepä olivatkin vasta mieluinen lahja!! Isin vanha pallo sai illalla kotona kovasti kyytiä...



Pilkahdus parvekkeellemme...



Jos ei olisi niin paljon ihanaa puuhaa näin kauniina päivinä, voisi ajatella ojentavansa itsensä tälle sohvalle lukemaan vaikka sisustuslehtiä...



Yllätykseksi kaverilta saatu suloinen orvokkiamppeli pääsi koristamaan lintuhäkkiä...



Alapihallamme esikot jo kukkivat ja jalohortensiakin näytti selvinneen myyrien herkutteluilta...



Minikasvarissa on kasvateltu taimia sekä kukkamaita että ryytimaata koristamaan...




Keskellä kukkapenkki kasvaa viime kesänä istutettu omenapuu Huvitus. Penkin vieressä isabellasyreeni on lähtenyt myös hyvin kasvuun.



Tämän kasvin taimia sain anopilta enkä niiden nimeä muista. Ovat minusta tosi sieviä ja kietaisin rautalangasta saviruukulle sopivan pidikkeen, jotta sain tämän koristamaan oman kotimme kesäkeittiön seinustaa... pitäisi tehdä lisää näitä ja laittaa yrttejä myös näin, niitä voisi sitten napsia ruokaa laitettaessa näppärästi...



Tämä viinisuolaheinä, kaupasta ostettu salaattiruukku, jonka viime kesänä iskin maahan, lähti näin komeaan kasvuun eli selvisi hienosti talvesta ja myyristä ja on näemmä ainakin kaksivuotinen. Miten mukava yllätys... Kesän alussa on niin ihanaa, kun kukkapenkeistä tupsahtaa yllätyksiä, jota ei osannut odottaa...

Toivon yhtä aurinkoista ja lämmintä viikkoa kaikille!

0 greetings: