Yksi pieni haaveentaimi :) Terhakas luumupuunalku, joka kukki jo komeasti, toivottavasti talvi tai myyrät eivät vie tätä kaunokaista.
Lasten omat toteutuneet haaveet, omat kaninpoikaset. Nythän molemmilla on kaksi omaa kania. Meidän kaniemme nimet ovat Töpö, Mikki, Leinikki ja Snoopy (lausutaan pojan mukaan "Tsnuupi", joten en ole ihan varma tuosta kirjoitusasusta...:)
Kolme vuotta sitten istutettu kääpiöomenapuu kantaa jo hedelmää...
Tähän se nousee, minun tämän kesäinen Unelma Nr 1, vanhoista koulunikkunoista tehty huvimaja, kahdeksankulmainen.
Mummin vanhat pionit kukkivat aina vaan yhtä komeasti. Tänä kesänä istutin yhden juurakon lisää, valkoisia pioneja...
Unelmieni köynnös, Wisteria eli sinisade, jonka kukkimaan saamisesta haaveilen... jostain luin että kukkii vasta 10 vuotiaana... en tiedä monikovuotinen taimi tämä on, hankin sen tänä keväänä ja katsotaan nyt saanko sen talvehtimaan kellarissa. Asumme 3-vyöhykkeellä ja mikroilmasto P-tien pihalla on vielä lämmin, suojaisa ja aurinkoinen joten toiveita on, että se joskus vielä kukkisi. Kovasti se on kasvanut ainakin tänä kesänä.
Iltapuhteena työn alla lippunaru pojan lauantaisiin synttärijuhliin...
Aika mennä nukkumaan.... pojan huoneesta näkymä rivarikotimme pihalle illanhämyssä...

Pojallekin pedattiin kirppislöytö... tällainen pussilakana meillä oli kotona, kun olin pieni (liekö Äiti vieläkin?) Pakko oli ottaa mukaan 50 sentillä, nostalgiaa :)
Pojallekin pedattiin kirppislöytö... tällainen pussilakana meillä oli kotona, kun olin pieni (liekö Äiti vieläkin?) Pakko oli ottaa mukaan 50 sentillä, nostalgiaa :)
Huvimajasta lisää kuvia, kunhan Haave etenee...
0 greetings:
Lähetä kommentti