Syksyn marja-aika on niin kiireistä. Ensin kypsyy mansikat, sitten mustikat ja pihan marjapensaat, sitten tulee sienten vuoro, sitten puolukat, omenat, karpalot... Säilöminen on mukavaa puuhaa ja siihenkin voi kehittää himon ja addiktion näemmä :) Pakkaset täyttyvät ja kellarin marja- ja hillopurkkirivit kasvavat...
Eilen illalla puhdistettiin sieniä taas kuivuriin ja keräiltiin puusta pudonneita punaposkiomenoita, joiden määrästä vanha omenapuu lähes lyyhistyy taakkansa alla... vien osan omenoista mehuasemalle ja pakastan ihanan omenatuoremehun. Siitä saa myös samettisen kirpeää syyskiisseliä, nam!
Pihakin kaipaisi jo syylannoitusta ja natistuneiden kukkavarsien keräämistä... Kuvassa pieni villiniittyni, jonka ympärille löysin alennuksesta noita kauniita rauta-aidan pätkiä :) Harmi, ettei niitä ollut enempää kuin neljä. Meinasin myös kieputella lisää tuohon noita risukoristeita, niissä on sisällä rautalankaa ja harjaterästä ja niihin on kiva laittaa vaikka pikkulyhtyjä roikkumaan. Tuo on jo vuosia vanha ja vähän rapistunut, mutta en ole sitä raaskinut siitä hävittää. Päälle on näköjään pantu yksi pajupallokin, joka toimi kesällä linnunpelätin-Huldan päänä =)
Vielä on siis paljon pihahommaa jäljellä ennen talvilepoa! Toivottavasti viikonloppuna sää suosii... eikä Huvimajakaan ole valmis... mutta hyvää kannattaa odottaa! Ja kun aikaa on vaan rajallisesti.
Muuten meillä eletään ehkä jonkinlaista aikaa murroksen kynnyksellä... miehen röntgenhoitaja-opinnot, jotka ovat olleet jäissä jonkin aikaa, on tarkoitus hänellä saattaa päätökseen mahdollisimman pian ja töitäkin olisi tiedossa mitä ilmeisemmin. Opettajat olivat olleet hyvin positiivisia pikaisen valmistumisen suhteen, koska miehellä on 3 vuotta opintoja jo tosiaan takana 1997-2000 eikä niistä ole ilmeisesti kuitenkaan vanhentunut mitään ja lisäksi hän on ollut röntgenhoitajan sijaisenakin pitkälle yli 2 vuotta ja siitäkin saa tuolla lisää opintopisteitä, kun on aikuiskoulutuslinja kyseessä.
Ajatus siitä, että hän vihdoin valmistuu ja pääsee tämän ajan maailmassa sellaiselle alalle, jossa töitä luulisi riittävän, on kutkuttavan jännittävä! Meille se tarkoittaa nimittäin sitä, että heti, kun hän saa paperit tai pääsee jo ennen sitä röntgeniin töihin, me laitamme meidän rivariasuntomme myyntiin!!! Tuskin maltan odottaa, vaikkei nyt olekaan vielä paras hetki myydä... toisaalta kotikaupunkini tulevaisuuden näkymät ovat siinä määrin synkeät, että tämä voisi olla juurikin paras hetki myydä, ennen kuin hinnat laskee entisestään...
Kun/jos rivarimme menee kaupaksi ostamme lapsuuskotini - Haavemajani - mitä todennäköisimmin, ellei nyt kohdalle sattuisi mitään odottamatonta. Joka tapauksessa omakotitaloon haluan, rivari-elämä on tällaisille ulkoilmaihmisille ja pihamyyrille melkolailla sietämätöntä, vaikka itse asunto onkin mieluinen ollut. Ukkini kanssa olemme asiasta keskustelleet ja hän on ehdotuksestamme kovin tyytyväinen, koska talo on hänen rakentamansa ja hän tietää, että me pystymme ja haluamme pitää siitä hyvää huolta ja ettei talo pääse meidän käsissämme rapistumaan. Siihen taloon ovat meidän lapsemmekin syntyneet ja siinä talossa ovat asunut nyt siis jo viisi sukupolvea! Ja ajatus on tietenkin, että ukkini jää asumaan taloa meidän kanssamme, varmasti vaan osittain aloitamme remonttia samantien esimerkiksi purkamalla toisen keittiön, jotta saamme lisää makuuhuoneita...
Niinpä katselen jo kotiamme ja pientä pihaamme sillä mielin, että tämä on hyvällä tuurilla viimeinen kesä, kun hoidan vehreää postimerkin kokoista rivaripihamme ja että ensi kesä voi olla työntäyteinen uuden projektin kanssa. Toisaalta, ei meillä ole mikään kiire talokauppojen kanssa eli jos rivari ei menisi heti kaupaksi, niin meillä on aikaa odotellakin, hyvä tässäkin on ollut muuten asua. Paitsi että koskaan se ei ole tuntunut muulta kuin väliaikaiselta kodilta. Olisi ihanaa vihdoinkin tuntea olevansa siinä oikeassa Kodissa, jonne haluaisi lopullisesti jäädä asumaan, onhan tässä jo tätä ikääkin karttunut...
Mutta kuplivan ihastuttavan jännittävää aikaa tämä... meillä on jo paljon suunnitelmia Haavemajan varalle, joka tulee jossain vaiheessa vaatimaan täysmittaisen remontin, mikä tarkoittaa lattian, kattojen ja seinien auki repimistä, sauna-osaston uusimista, vessojen uusimista, sähköjen uusimista ja luoja ties mitä kaikkea. Mutta lähdemme siihen jo ajatuksella, että hiljaa hyvää tulee ja onneksi mun mies on kätevä käsistään =) Niin ja vanhaa kunnioittaen. Mieluummin ajatus on vanhentaa taloa entisestään kuin tehdä siitä uudenaikainen ja moderni. Ainoa missä kaipaan modernia, on sauna-osasto :D Sinne haluan enemmän nykypäivän ilmettä lattialämmityksineen, valaistuksineen ja kaakeleineen ja sinne mahtuu myös laittamaan kunnollisen kodinhoitohuoneen. Muulta osin haluan vanhaa maalaiskartanotunnelmaa... kirpparilta/huutokaupoista on siis tarkoitus jatkossakin kerätä vanhoja puisia huonekaluaarteita kotiamme kaunistamaan.
Pitäkäähän siis peukkuja, että asiat viimeinkin sujuisivat niin kuin pitää... on tässä elämässä ollut jo monta mutkaa matkassa, joten toivomme, että asiat nyt viimein loksahtaisivat kohdalleen monessakin mielessä :) Kaikella on varmasti tarkoituksensa, mutta toivon todella, että kohtalo ohjaa nyt meidät viimein Kotiin, josta olemme niin kauan haaveilleet.
1 greetings:
Hei ja kiitos vierailustasi blogissani! Nyt minäkin löysin uuden mielenkiintoisen blogin seurattavakseni. Teillä on kyllä ihana tilanne, kun uusi koti on jo valmiiksi katsottuna ja tiedätte, että sitä ei myydä kenellekään muulle. Voitte edetä rauhallisin mielin uudessa projektissanne.
Lähetä kommentti