Meidän kasvari...Lauantain ja sunnuntain vietimme taas lapsuuskotini pihalla ulkoillen ja puuhaillen. Paistoin ukille juustomaitopannaria ja keitin lakkakiisseliä, Marko ajoi hakkeeksi ison kasan oksia ja lapset laskivat mäkeä, kiipeilivät omppupuussa ja tuiskahtelivat välillä toisilleen - sitten leikki jatkui taas sulassa sovussa. Kevätaurinko pani jo räystäätkin tippumaan, joten hanskat olivat märkänä lumileikeistä, onneksi oli varahanskoja mukaan juuri tämän vuoksi.
Otin muutamia kuvia taas tästä haavemajastani... Talo on minulle niin rakas, kun siellä vietin lapsuuteni onnellisimmat päivät. Voin vieläkin muistaa, miltä piha näytti kesäaamunauringon valossa, joka paistoi viistosti talon takaa ja valaisi pihakoivun ja siinä kimaltavat hämähäkin seitit. Ruoho oli kasteesta märkää ja koko maailma niin kaunis.
Toisessa välähdyksessä muistan, miten ihanalta mummin laittama "leipäkakku" - juustoleipä - maistui, kun sen söi kesäpäivänä välipalaksi ulkona isin peräkärryssä istuen. Ja miten kaunista oli pimeänä syysiltana, kun iso vaahtera oli pudotellut kaikki keltaiset lehtensä maahan paksuksi matoksi, jonka sade oli kastellut. Pimeyttä valaisi katulamppu ja märistä keltaisista lehdistä heijastuva valo - en pelännyt pimeää, kuten tavallisesti, vaikka tallustelinkin pihalla yksikseni, koska koko turvallinen kotitalo, mummi, ukki, äiti, isä ja sisko olivat selkäni takana. Siksi pienestä seikkailusta pimeässä syysillassa saattoi nauttia turvallisin mielin.
Herttainen muistikuva on myöskin mummin ja ukin luona alakerrassa vietetyt lauantai-illat, jolloin perinteisesti käytiin saunassa ja mummi lämmitti uunissa kaikille palan sinistä lenkkiä iltapalaksi. Mummilla paloi aina pieni tuikkukynttilä pöydällä palamassa ja kaikki oli niin rauhallista. Telkkarista tuli Napakymppi. Snif...
Näiden kultaakin kalliimpien muistojen vuoksi minun sydämeni on ikuisesti tässä talossa. Napsin muutaman kuvan siitä, millainen se on nyt:
Vaahtera, joka on vaarassa lahota... Minä tarvitsen puita ja tästä tykkään kauheasti, suren jo nyt, että se pitää kaataa jossain vaiheessa... on mietitty ukkini kanssa, että mikä puu istutetaan vierelle sijaiseksi kasvamaan. Poppeli on ollut harkinnassa, mutta sen juuret ovat kuulemma mittavat ja hankalat. Terijoensalava olisi minun mieleeni. Toisaalta, vaahtera on ollut tässä sopivalla paikalla, koska tämä yksilö on 30 vuotta sitten otetuissa kuvissa vielä pieni hojuva varpu. Joten miksipä ei uusi vaahtera, vanhan jälkeläinen... kesäisin niitä nousee nurmelle kun sieniä sateella.
Talo nyt. Jos tämä haavemaja on joskus minun, palautan sen alkuperäiseen asuunsa - pystyrimoitetuksi keltaiseksi puutaloksi. Haaveilen kyllä parvekkeen ja koko pitkän sivun kattavan terassin lisäämisestä - sellaiseen syvän etelän tyyliin... ja kiikkustuolista siinä terassilla :D
Kesällä 2006 rakensimme terassikuumeeni ensiavuksi saunanpäätyyn tällaisen terassin. Isäni lisäsi siihen viime kesänä valokatteen. Tänä kesänä maalaan terassin samanväriseksi kuin tuo sauna, nyt se näyttää jotenkin irralliselta... Kuvassa myös Markon talvella alasleikkaama "bonzai-vaahtera", tai siltä se ainakin nyt näyttää. Ajatus olisi, ettei se pimentäisi koko terassia eikä kasvaisi korkeaksi. Katsotaan nyt, lähteekö se vielä siitä kasvamaan ja mihin suuntaan...
"Enonhuoneen" tapetoitu seinä - tämä ihana tapetti aidosti vintagea on ehdottomasti säilyttämisen arvoinen ja säilyttää osan talon henkeä! Jos tämä talo on joskus minun, ehdottomasti säästän tapetin ja maalaan muut seinät esim hiekanvärillä, joka sävy poimitaan tuosta tapetista. Tämä on talon ainoa alkuperäistapetti.
Vanha talo on valoa täynnä...
Eliaksen leveä hymy :)
Alisa nauttii auringosta
Tällaisen lammen kaivoin pihaan kesällä 2006. Hieno efekti saatiin miehen 30 vuotisjuhlista ylijääneillä hiilihappojäillä... mystistä :)
