Vuoden alussa minulla alkoi kaksi projektia, toinen oli tämä meidän perheen asunnonvaihto-projekti.
Nyt sitten vuorossa tarinaa tämän toisen projektin tiimoilta. Moni tuttava, joka on blogia lukenut, on arvellut sen olevan uusi vauva *sydän*, mutta vielä ei ole vauvaprojektin aika.
Minulla on noin 15-vuotiaasta ollut krooninen vauvakuume, tosin onneksi maltoin noin 10 vuotta ennen kuin antauduin tuolle kuumeelle. Tulin äidiksi ekan kerran vuonna 2001, 24-vuotiaana, pienelle kiltille herttaiselle tytölleni. Vuonna 2003 heinäkuun helteissä minusta tuli suloisen ja hurmaavan pienen poikasen äiti. Ja kolmannen kerran.. kenpä tietää :) Mutta toivottavasti vielä kuitenkin. Miksei jopa neljännenkin kerran... Mutta ensin on muita projekteja, jotka pitää hoitaa pois alta. NIitä on: oikean ja pysyvän kodin hankkiminen tälle perheelle, joka edellyttää että mies saa opintonsa myös päätökseen ja löytää vakinaisen työn, sillä sitä ok-taloa ei ainakaan meidän tapauksessa kovin kauan pystytä yhden ihmisen tuloilla maksamaan. Kolmas projekti ennen antautumista vauvahaaveille on minun painonpudotukseni. Kiloja on siunaantunut kummankin lapsen jälkeen ihan riittämiin ja ne on nyt tarkoitus karistaa. Pysyvästi.
Kaikki projektit siis hyvällä mallilla ja tuloksia painonpudotusurakasta tässä, takana tänään seitsemän viikkoa, aloitin 14.1.2010 Xtravaganza-ohjelmassa:

Painoindeksi eli BMI 34,9 -> 30,3
Rasva% 43,6 -> 39,6
Rasvamassa 42,5 kg -> 33,5 kg
Lihas- ja luumassa 54,9 kg -> 51,0 kg
Eli seitsemässä viikossa olen kadottanut kehostani 13 kiloa, joista puhdasta läskiä, ihraa, rasvaa kokonaiset 9 kiloa!!! On ollut mukava kuulla kommentteja tutuilta ja työkavereilta, jotka ovat kannustaneet myös minua kovasti tässä projektissa. Miehelle myös suuren suuri kiitos jatkuvasta tsemppaamisesta ja tiedon etsinnästä ja tuesta uusien tapojen opetteluun!
Olen kyllä todella tyytyväinen tähän vaikka tämä onkin vasta väliaikatulos. Seuraavat kolme viikkoa olen vielä niukalla kalorimäärällä (noin 500 kcal/päivä), jonka jälkeen siirryn noin 1400 kcal määrään. Lopullinen tavoitteeni on pudottaa juhannukseen mennessä -30 kiloa lähtöpainostani. Eli urakka ei ole vielä ihan puolessa välissä, vielä olisi 17 kiloa rutistettavana. Mutta siitä nekin lähtee! Enkä takasin huoli sitten yhtäkään!
Olo on ollut tosi hyvä, energiaa tuntuu riittävän hyvin, hiukset kasvaa kohisten (joskin on varoiteltu, että toisinkin voi käydä rankan painonpudotuksen kanssa, mutta so far so good...) ja olen jaksanut liikkua hyvin, noin viisi kertaa viikossa.
Lasten myötä aika on ollut kortilla, vaikka olen kyllä pitänyt liikunnasta aina (poislukien mm lentopallo, sähly, pesis ym joukkuepelit, niitä en voi sietää, olen enemmän tämmönen individualisti ;))
Töiden jälkeen ei raaskisi lähteä harrastuksiin, koska se aika on poissa lapsilta. Nyt olen kuitenkin onnistunut sovittamaan liikuntaa elämääni, käyn salilla ja osassa ryhmäliikuntaa ruokatunnilla arkisin! Se on toiminut tosi hyvin. Toinen hyvä aika on suoraan töistä, jolloin olen kotona viimeistään kuudelta. Taikka sitten varhain aamulla ennen töihin menoa, jos mies hoitaa lapsen tarhaan. Viikonloput on pyhitetty perheelle, joten silloin tulee kyseeseen vain liikunta jota voin tehdä lasten kanssa, kute kävelyt, luistelut, keväämmällä pyöräily ym. Järjestelykysymyksiä siis!
Uusi suosikkini on mm Zumba, joka on vain ja ainoastaan todella hauskaa ja mukavaa!
Toinen lempparini on BobyBalance, joka muistuttaa paljon joogaa, jota olen harrastellut ominpäin aiemmin kotona, kun jostain taivaskanavalta tuli aamukuudelta aina joogatunti... se oli ihanaa! Niin on tämäkin.
Kolmas ryhmäliikunta, josta pidän on I.C.E eli sisäpyöräily, tässä pyrin myös viikoittain käymään ja tykkään kovasti. Opiskeluaikana harrastin tätä Turussa. Kesällä myös ratsastukset jatkuu, ainakin issikoilla :) Sitten olenkin taas paljon paljon pienempi!

3 greetings:
Wau, upea saavutus!
Kyllä sä olet sen 30kg kevyempi siihen Juhannukseen mennessä:)
*Kiitokset* postista:)
Ottaakos Tapettitalo muuten jonkun maksun, kun ne lähettelee niitä näytteitä? Itselläkin ollut nimittäin mielessä, että pitäis tilailla.
Tsemppiä myös minulta. Itselläni pysynyt 22 kg painosta poissa viime vuonna pudottamastani. Nyt uusi tähtäin, seuraavat 10 kg ja liikuntaa lisää. Muista tarkkailla oloasia, varsinkin sappivaivat yleisiä nopeassa painon pudotuksessa. Nim. kokemusta
Ihana miten hyvin olet saanut otettua liikuntaa lisää elämääsi ja saavuttanut jo isoja lukemia.
Itsekin jo kolmannesta haaveilen ja suurperheestä. ;D
Mutta vyötäröstä pitäisi kanssa saada ne ylimääräiset nyt pois!! Odotan jo parempia kevätkelejä että pääsee vaunuilla paremmin menemään ja pitempiä lenkkejä, samoin pyöräily on ihanaa! :)
Lähetä kommentti