Yhdeksän vuotta sitten...

Yhdeksän vuotta sitten meille syntyi tämmöinen pikku tuhisija...

Ja tässä hän nyt aukoo lahjojaan synttäriaamuna, minun pieni pörröpäinen peikkoprinsessani...

Kortiksi löytyi sopivasti kaiman kuva Muumilaaksosta...

Juhlat alkakoon!

Herkuteltiin...

 Puhallettiin kynttilät (kaverin avustuksella) ja toivottiin salaisia toivomuksia...

Jännitettiin Pinjatan poksahtamista...

Ja lopuksi leikittiin ulkona kirkkistä ja muuta kivaa...

Sinä olet tuikkiva tähteni,

jonka rinnalleni ripustan.

Kädet kaulaani kiertyvät,

muun hetkeksi unohdan.

Olet siinä nyt, saisinpa ainiaan

tähän hetkeen vajota

haluan hukkua rakkauteen,

en maailmaan hajota.

Kunpa voisin kanssasi kaiket päivät kulkea,

lähelläsi olla, sylini turvaan sulkea.

Ethän ymmärrä rakkaani pieni,

miksi aina en voi olla tässä.

Myös minun sydämeni murtuu,

kun oon luotas lähtemässä.

Vain lyhyen hetken verran

voimme juosta karkuun aikaa.

Se hetki on meidän kahden,

se on täynnä rakkauden taikaa.

Tämän runon kirjoitin lapsilleni, kun äitiyslomani päättyi ja piti lähteä töihin... Nyt tuo tähtöseni on jo iso tyttö ja on jo itse irrottautumassa, laajentamassa reviiriä, tutkimassa polkuja kotiovelta seikkailuihin, yhdessä ystävien kanssa. Silti onneksi tuo pieni tyttönen kaipaa vielä syliä ja rakkautta ja saan sitä antaa... Lapset ovat vain lainaa ja jokainen päivä tuntuu suurenmoiselta lahjalta, kun he ovat vielä tässä minun lähelläni.

Hyvää syntymäpäivää Alisa Aurora!