perjantai, 26. helmikuuta 2010

Pirteää Perjantaita!

Viikko vilahti taas nopeasti... Viikonlopulle on luvassa lämmintä ilmaa, jota odotan jo innolla! Lisäksi viikonloppuna on luvassa aularemonttia, jossa kylläkin värimaailma on muuttunut sitten viime postauksen.. löysin tarjouksesta hyvää ja kivanväristä laattaa, joka ei sitten passannut harmaaseen seinään, joten väri vaihtui hiekkaan ja ruskeaan. Portaat tulevat kuitenkin valkeiksi.

Viikolla sain taas tilaukseni Feeluniquelta






L´Occitanen ihania tuotteita. Projektini myötä joudun rasvailemaan ihoa ahkerasti, aiemmin en ole juuri rasvoja tarvinnut käytelläkään. Nyt kuivuu varsinkin kädet ja L'Occitanella on ihanan tuoksuisia voiteita, joiden tuoksu säilyy iholla pitkään.

Rakkaalle Siskolleni tilasin ylläriksi lempishamppooni ja hoitoaineeni eli Tigin BedHead Superstaria :)

Tänään kävin kirpparillta ja saaliina oli Arabian piippuleimallisia lautasia, euron kappale, 4 matalaa ja neljä syvää. Ohessa huono kuva kännykällä nappaistuna:




Myös tuollainen ihana kevään värinen pallokoru löytyi kirpparilta, pakko oli ottaa noiden karkkivärien takia :)

Iloista viikonloppua kaikille! Laitan kuvia, kunhan remonttimme valmistuu!

tiistai, 23. helmikuuta 2010

Pientä pintaremonttia

Ensi sunnuntaina ei ole asuntonäyttöä (kahden viikon välein välittäjä esittelee), joten kun nyt olemme stailanneet kotiamme laittamalla tytön huoneeseen uudet tapetit ja petsaamalla alakerran makuuhuoneisiin tyyliin sopivat lattialistat, ajattelimme ennen seuraavaa näyttöä käydä portaikon ja ala-aulan kimppuun :)

Koko asumisen ajan on portaikosta puhuttu, mutta ei saatu aikaseksi. Viikonloppuna nyt meinattiin repäistä :D

Oheinen kuva blogista Linnean Arkisto Ihana



Tähän tyyliin olisi tarkoitus laittaa eli maalata ruma kellastunut männynvärinen portaikko valkoiseksi ja aulan seinät helmenharmaiksi. Lattiassa on vielä ruma muovimatto, koska portaikon takia ei lähdetty tekemään laminaattilattiaa sinne, kuten muualle alakertaan. Nyt ajattelin ehdottaa miehelle kuitenkin, jos hän suostuisi laittamaan sinne isoa vaaleaa laattaa! Se voisi olla kiva. Etenkin kun saunasta on käynti tähän aulaan ja lattia usein märistä jaloista kastuu... pitää vaan olla semmonen ei kiiltävä ja liukaspintainen laatta, ettei vedetä siinä lippoja joka kerta...

Jos tämäkään ei auta ;), seuraavaksi lähdemme vaihtamaan olkkarin ilmettä uusilla tapeteilla - tämäkin on ollut suunnitelmissa, mutta kun koko ajan on tuntunut, ettei jaksa, kun kohtahan me tästä lähdetään... mutta jospa se auttaa myymisessä :)

Kolmas projekti olis sitten keittiö, vähän tyyriimpi juttu tietysti. Ikean keittiötä olen kyllä katsellut, saisi suht edullisesti. Toivottavasti joku ostais asuntomme kuitenkin, ennen kun siihen ryhdytään :D Onhan tuota rahanmenoa tulossa Haavemajan remontin kanssakin... siinä mielessä ei huvittaisi kauheasti enää sijoittaa tähän, kun se ei asunnon myyntihintaa tule kuitenkaan nostamaan...

Laitan kuvia sitten, kun saamme urakan valmiiksi :)

maanantai, 22. helmikuuta 2010

Kohti Haavemajaa...



Ritva Kronlund: Juhannusruusu-tapetti.


Kuntokartoitusraportin aiheuttamasta järkytyksestä olemme nyt jotenkin selvinneet ja suuntana on edelleen Haavemaja... joskus se saanee jonkin "oikean" nimen, mutta se on vielä mietintämyssyssä. Ekat pikkuviat on jo korjattu... mies kävi puhkaisemassa ylävintille tuuletusaukot, joten jospa home ei ainakaan lisääntyisi nyt siellä ullakolla. Kesällä aloitetaan kattoremontti, olipa oma asuntomme mennyt kaupaksi tai ei ja muutakin remonttia olisi tarkoitus aloitella mahdollisimman pian. Yllä tapetti, jota ehdottomasti tulee Haavemajaamme... värivaihtoehtoja on useita, mikähän niistä olisikaan ihanin? :)


Ensimmäisenä meidän täytyisi valita arkkitehti piirtämään taloa vähän uuteen uskoon. Portaikon siirto aiheuttaa sen, että huonejakoa täytyy muuttaa yläkerrassa. Siellä on nyt kaksi makuuhuonetta, suurehko olohuone, keittiö, wc sekä kaksi isoa vinttikomeroa. Tarkoitus on purkaa ainakin toinen vinttikomero uusien portaiden tieltä sekä keittiö ensitilassa. Keittiöstä tulee lastenhuone. Olohuoneesta tulee näillä näkymin kotiteatterihuone ja paikka miehen soittokamoille, koska alakerrassa on myös salimainen olohuone.


Yläkertaan on tarkoitus piirrättää myös lisäikkunoita sekä parveke vanhempien makuuhuoneeseen. Lisäksi olen alkanut haaveilla myös, jos arkkitehti saisi yläkertaan mahtumaan vielä neljännen makuuhuoneen... ;) Ehkäpä sitäkin vielä tarvitaan... Tilaa vapautuu vanhan portaikon yhteydessä, joten toivottavasti saisi jotenkin mahdutettua neljännen kammarin.


Wc jää yläkertaan ja toivottavasti sen paikkaa ei tarvitse muuttaa. Yläkertaan tulee siis 4-5 huonetta + wc.


Alakerrassa taas on tarkoitus että lähtökohtaisesti huonejako säilyy. Vanhan portaikon tilalle tulee ihan kivankokoinen huone, jonka käyttötarkoitus on vielä auki, se on saunaosaston ja keittiön välillä. Ehkäpä se sopisi vierashuoneeksi tai työhuoneeksi.. Kodinhoitohuonetta talossa ei ole, mutta sellainen saadaan suureen pukuhuoneeseen. Sauna-osasto on muutenkin ihanan tilava. Sinne on suunnitelmissa täysremontti ja ehdottomasti haluan poreammeen, josta olen haaveillut kauan! Tassuamme olisi kyllä visuaalisesti mieluisampi, mutta luultavasti poreammeeseen päädytään.

Alakertaan on tarkoitus lisätä 2-3 tulisijaa, entisille paikoilleen. Keittiöön tulee puuhella ja lisäksi haluaisin pönttöuunin joko olohuoneen tai nykyisen kammarin /tulevan ruokailuhuoneen nurkkaan. Talossa on ollut leivinuuni, pönttöuuni ja takka, mutta kaikki on purettu :(

Alakertaan jää sitten sauna ja pesuhuone, pukuhuone/kodinhoitohuone, keittiö, ruokailuhuone, sali/olohuone, työ/vierashuone ja kirjastohuone/makuuhuone sekä wc. Sisääntulon yhteydessä on iso eteinen, se todennäköisesti säilyy sellaisenaan.


Kellarissa on pannuhuone, hillokellari ja pieni askartelutila.

Tällaisia ajatuksia meillä on, nyt tosiaan pitäisi vaan löytyy hyvä arkkitehti piirtämään taloa yhden perheen taloksi, jotta pääsemme laittamaan homman alulle! Yhden perheen siinä mielessä, että vaikka ukkini jää kanssamme asumaan, niin asumme samaa yhden keittiön taloutta, kammareita riittää sitten kyllä jokaiselle ja omaa rauhaa :) Ja ihaninta on, kun ukki pääsee samaan ruokapöytään meidän kanssamme, hän saa taas nauttia terveellisestä kotiruoasta joka päivä, niin kuin ennen Mummin kuolemaa. Ja varmasti nauttii myös lasten iloisesta pulinasta ympärillään :) Ja toisaalta, me pystymme häntä auttamaan ja seuraamaan, kun liikkuminen alkaa olla jo hankalaa ja ikä on tuonut monenlaista vaivaakin. Mieheni kun jo koulutuksensa perusteellakin osaa näitä asioita maallikkoa paremmin seurailla, niin ukki on sitten varmasti hyvissä käsissä :) Odotan jo kovasti tätä sukupolvien yhteiseloa! Niin paljon on heiltä saatu ja opittu, nyt saamme tilaisuuden maksaa takaisin ees vähän...

lauantai, 20. helmikuuta 2010

Ja voittaja on...




Kiitokset kaikille lukijaksi kirjautuneille, nyt on arvonnan tulos ratkennut :) Onnettarena toimi Esikkoni ja voittaja on.... tadaa.... POSSUMAMMA! Oikein paljon onnea! :) Laittaisitko Possumamma minulle osoitteesi, niin laitan paketin postiin maanantaina!



Esikko päätti aamulle ensitöikseen ryhtyä kakkua leipomaan... ekaa kertaa teki aivan yksin kuivakakun ja hienosti onnistui appelsiinikakku Aino-isomummin reseptillä!

Päivitin olohuoneen sisustusta Long Island-tyyliin uudella matolla, purjerengasverhoilla ja ompelemalla uudet sohvatyynyt...



Tuli kyllä ihan keväinen ja raikas ilme! Vielä haluaisin tänne korituolin ja ison korin lattialle. Mattoon meinasin tehdä sabluunalla vielä jonkin tekstin mustalla maalilla...

Mukavaa viikonloppua kaikille!

maanantai, 15. helmikuuta 2010

Ruusunpunainen arvonta!!!

Hienon 15.000 vierailun rajapyykki lähenee ja tässä tulee lupaamani ARVONTA!

Arvomme ensi perjantaina 19.2.2010 Lukijaksi kirjautuneiden kesken tämän pienen palkinnon, Greengaten ruusuntuoksuisen kynttilän suloisessa rasiassa sekä söpöisen, pääsiäiseenkin sopivan pupujussisydämen. Nämä ihanuudet löysin lempikaupastani Kauppa21:sta :





Lämmin kiitos kaikille vierailijoille, tutuille ja tuntemattomille ja erityisesti kiitokset kommentoijille. Minusta on paljon mukavampaa kirjoitella, kun tietää edes vähän, ketä täällä vierailee :)

Aikaa kirjautua blogini lukijaksi on vielä ensi perjantaihin ja lauantaina sitten omat pikku onnettareni saavat arpoa voittajan tälle hempeälle paketille :)

Ja sitten muihin aiheisiin ;)



Vihdoin minäkin löysin silkkitäkin, ihanan turkoosin, juuri tällaisesta olen haaveillut! Löytyi kolmella eurolla Fidan lähetystorilta! Oli aivan ehjä, siisti ja puhdas.



Olemme ulkoilleet aina kun sää on sallinut, tosin nämä pakkaset on kyllä jo alkaneet hieman masentaa, kun tuntuu, että aina palelee, vaikka mitä pukisi...



Huvimajani on saanut valtavan paksun lumipeitteen katolleen, onneksi on hyvin rakennettu :) Siellä säilytämme myös kaukoputkeamme...



Kunhan pääsemme jälleen asettumaan Haavemajaamme, tulee tähtien tirkistelystä jälleen aktiivisempi harrastus! Sopii koko perheelle ja siinä on aina oma erityinen lumonsa... nähdä Saturnuksen renkaat ja Jupiterin kuut... Kuun kraaterit niin läheltä, että tuntuu, kun voisit astua itsekin kuun pinnalle...



Vaikka minun ei pitänyt enää sisustaa täällä, niin vähän kuitenkin vaihtelin keväisempiin kuoseihin keittiötä.. Turkoosi näyttää niin raikkaalta!



Olen leiponut ja laittanut ruokaa ihan urakalla... on tullut kunnia-asiaksi leipoa keksipurkki täyteen. Purkille pääsy on kyllä rajoitettua ;) Muuten saisi joka päivä olla keksejä leipomassa. Mikäpäs niitä olisi leipoessa, mutta eihän se ihan sitä terveellisintä ravintoa ole...



Ystävänpäivänä paistoin laskiaispullat, sisälle mansikkasurvosta ja kermavaahtoa. Hyviä olivat (kuulemma). Itse en maistanut palastakaan :)



Äidiltä sain näin kauniin kimpun ystävänpäivälahjaksi, kiitos :)



Välillä meidän koti on kuin Huvikumpu tai joku Hullunkurisen perheen majapaikka, kanit loikkii sisällä ja koira tassuttelee perässä... Petunia-kania kiinnosti minun sunnuntai-illan puuhani, kun revin vanhoja lakanoita matonkuteiksi. Aloin virkkaamaan pyöreää mattoa terassille kesäksi, Haavemajaan tietenkin!



Ja tässä ystävykset Retu ja Petu sulassa sovussa matolla lötkötellen =)



Kevät tulee - mun joulukukkani alkavat kasvaa vihdoin :D Nämä oli punaisia hyasintteja, jotka unohdin laittaa kasvamaan jouluksi, mutta kauniita ne ovat varmasti myös keväällä. Vieressä myös lisääntyvästä valosta innostunut laventeli.

Kuinka odotankaan kevättä! Olemme tilanneet ison kasan siemeniä ja sipuleita... sormet syyhyä päästä uppoutumaan tuoksuvaan kosteaan multaan.... rakastan viileiden kevätiltojen raikkaankosteaa tuoksua ja mullan tuoksua... Toivottavasti näiden pitkään jatkuneiden pakkasten vastapainoksi kevät tulee pian ja kesästä tulee pitkä ja lämmin!

keskiviikko, 3. helmikuuta 2010

Ihana Gudrun Sjöden

Maalaisunelmaa-lehdestä sattui silmiini ihana mekko. Sillä hetkellä päätin palkita itseni sillä saatuani sen vielä julkistamattoman projektini päätökseen. Mietin kyllä, että mistä minä semmoisen saan hankittua, joutuuko lähtemään Ruotsista noutamaan, mutta mikä ihana yllätys olikaan löytää Gudrun Sjödenille suomalaiset nettisivut ja nettikauppa! Ja kaikkea ihanaa minun makuuni tuolta kyllä löytyykin:






Alla se mekko, johon ihastuin Maalaisunelma-lehdessä, siinä se oli vihertävä, mutta näitä saa näemmä montaa ihanaa väriä :) Ja tuo villatakki on kerrassaan suloinen!


Ihania käytävämattoja... tuo punainen olisi ihana tytön huoneeseen!

Kivoja kankaita ja pöytäliinoja löytyy mm. kodikkaissa ruutukuosissa...
Nyt on siis vain suoriuduttava tästä projektista, jotta voi laittaa tilaukseen tuon ihanaisen mekon kesäksi :)
Toinen ihanuus olisi Ewa i Walla... mutta näitä ei taida näin helposti saada...