Meillä on pakkanen tyhjentynyt hyvin muista marjoista, mutta punaviinimarjoja on vielä monta pussia. Siitäkin huolimatta, että niitä keitettiin urakalla mehuksi.
Tällainen piiras on kuitenkin hyvä keino hävittää viinimarjoja ;)
Punaviinimarjapiirakka
3 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1/2 rkl vaniljasokeria
125 g voita
1 keltuainen
Kuivat aineet sekoitetaan, lisätään sulatettu voi ja keltuainen, sekoitellaan tasaiseksi. Painellaan voideltuun vuokaan, reunoille ja pohjalle, paistetaan 200 asteessa noin 7-10 minuuttia.
Täyte:
3 dl punaviinimarjoja (tai vadelmia)
1 valkuainen
3/4 dl sokeria
Levitetään marjat esipaistetulle piiraspohjalle. Vatkataan valkuainen ja sokeri kovaksi vaahdoksi ja ripotellaan marjojen päälle. Paistetaan vielä 150 asteessa noin 15 minuuttia. Nam!
maanantai, 28. kesäkuuta 2010
sunnuntai, 27. kesäkuuta 2010
Keskikesän juhlaa
" Minä avaan syömmeni selälleen
ja annan päivän paistaa.
Minä tahdon kylpeä joka veen,
ja joka marjan maistaa.
Minun mielessäni on juhannus,
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari."
- Eino Leino -
ja annan päivän paistaa.
Minä tahdon kylpeä joka veen,
ja joka marjan maistaa.
Minun mielessäni on juhannus,
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari."
- Eino Leino -
Tässä on meidän lapsukaiset ja heidän uusin pikkuserkkunsa, ihana nelikuinen Roosa-neiti :)
Esikko ja barbiystävät.
Ja kuopuksen vähähampainen hymy =D
Retu-koira matkalla mökille... pääsi matkustamaan takapenkillä, kun takakontti oli täynnä tavaraa.
Poltettiin mökillä kokkoa turvallisesti vedessä kelluvassa tynnyrinpuolikkaassa.
mami ja poikanen...
Esikko heitti talviturkinkin, joskaan ei tuo vesi mitään lämmintä vielä ollut...
Juhannusta "kuuluu" viettää rannalla... illaksi tosin lähdimme vielä Haavemajaan lämmittämään suvisaunaa ja grillaamaan. Oli oikein mukava ja aurinkoinen juhannus =)
Tunnisteet:
Juhannus
tiistai, 22. kesäkuuta 2010
Kotona ja retkillä
Kun nyt vauhtiin päästiin, niin laitetaanpa muutama kuvaharjoitus sisältä rivarikodistammekin... opettelin käyttämään kameraa sisäkuvauksessa, aluksi ei sujunut ollenkaan, mutta nyt osaan jo säätää muutamia tärkeimpiä kuten ISO:a, aukkoa, valotusta sun muuta. Periaate on että automaattiasetuksia ei käytetä, vaan kamerasta täytyy oppia ottamaan kaikki irti :) Ehkä joskus opin...
Tämän söpön kukkakeijun sain Esikoltani äitienpäivälahjaksi <3
Kirpparilta löysin tällaiset kivat peitot, toinen ihailemiani silkkitäkkejä - kuva ei tee tälle nyt oikeutta, se on kaunis appelsiinin värinen hyväkuntoinen täkki ja tämä retropeitto on juuri sopiva auringonottoviltti... kesälomalla käydään lasten kanssa divarista vino pino lehtiä ja sitten levitellään peitto nurtsille aurinkoon ja nautiskellaan :) Hintaa näille peitoille oli 50 senttiä kappale =)
Olohuone on saanut kesävärinä ripauksen punavalkoraitaa. Haluaisin tilata tähän Lexingtonin tyynyliinat, jotka näkyvät alla, mutta täytyy katsoa kesälomareissun jälkeen, että antaako budjetti myötä enää... ;)
Aika ihania ovat...
Paikallisesta halpakaupasta löytyi näin somia peltirasioita. Hintakaan ei ollut paha, kolme kappaletta eri kokoisia rasioita yhteensä 7,90 :)
Esikon huoneeseen ompelin kesäkapan vanhasta pitsilakanasta, siinä on hauskasti EA -kirjailu, meidän lasten etunimien alkukirjaimet :) Nauha oli Tildaa...
Tässä yleiskuvaa olkkarista... huomatkaa musta mörkö vitriinipöydän alla... :)
Kirpparilta lähti mukaan tällaisia ihastuttavia kahvi/teekuppeja neljä kappaletta hintaan 4 euroa!!! Olen ihan rakastunut näihin. Valmistaja on English Ironstone Straffordshire ja sarja Old Inns Series. Ihania ja mihin hintaan :))))) Tykkään kauheasti tällaisista maisema-aiheisista astioista.
Mummin vanhan vihertävän sitruspusertimen kaveriksi kirpparilta löytyi pirtsakka keltainen hintaan 10 senttiä :) Löytäispä vielä yhden eri värisen, nämä on jotenkin kivoja :)
Uudistettuun porraskäytävään tein Tintti-tauluja tulosteista. Kehykset pitäisi vielä maalata. Ehkä.
Lisää Tintti-tauluja Poikasen huoneessa.
Järjestettiin Poikasen huone uuteen uskoon. Verhot pitäisi vielä ommella. Lampussa roikkuu peltisiä lentokoneita, niiden kaveriksi haluaisin vielä kuumailmapallon, jollainen löytyisi kaupasta Par Courrier
Katsokaa mikä mahtava maisema... olimme käymässä ukkini veljen mökillä, joka on ihan maanpäällinen paratiisi... Sade alkoi vasta poislähtiessä, vaikka pilvet olivat uhkaavat. Mutta niin KAUNIIT!
Poikanen pääsi lempipuuhaansa, kalastamaan.
"Mees isi nyt kiltisti ja äkkiä takapenkille ja pane turvavyöt kiinni, ollaan just lähössä".
Eräänä iltana teimme pienen metsäreissun, polku johti kauniille louhikolle järven rannalle.
Toivottavasti saamme kaikki viettää Keskikesän juhlaa yhtä aurinkoisissa tunnelmissa!
Tunnisteet:
Aarteita,
Perhe-elämää,
Pojan huone,
Sisustusta
Kesäkuun tunnelmia
Ensinnäkin, suuret kiitokset kaikille kommenteista ja tervetuloa uusille lukijoille! Kommentit aina piristävät!
Pitkästä aikaa ehdin lataamaan muutaman kuvan meidän kesäkuun touhuista.... on ollut paljon kaikkea kivaa tekemistä, joten ei ole ehtinyt juuri koneelle. Pitäisi ehtiä useammin, kun muuten postauksista tulee niin pitkiä eikä silti mahdu kaikki asiat ja kivat kuvatkaan mukaan. Mutta tässä jokunen...
Tyttö esiintymässä Vekara-Varkauden Kesäkarkelot-tanssinäytöksessä. He esittivät kolme tanssia, joista yksi oli irlantilaistyylinen tanssi ja kaksi sitten rivitanssia Hannah Montanan tahtiin =)
Minun tyttöni on tämä pieni punapaitainen tässä edessä <3
Minulla ja miehelläni oli 10.6.2010 15-vuotiskihlajaispäivä. Minä ostin hänelle metallinpaljastimen, jolla olemme jo käyneet testailemassa vanhalla pellolla ja sieltä löytyi mm. hyvin vanha ja ruostunut hevosenkenkä... täytyy laittaa se ovemme päälle onnea takaamaan :)
Piip-piip-piip =)
Syötiin kakkukahvit hieman sateisessa säässä kera vanhempieni ja appivanhempien ja miehen veljen sekä isoukkini kanssa :)
Minä sain mieheltäni lahjaksi tämän ihanan metallisen puutarharyhmän <3
Tässä sitten muutamia otoksia Haavemajan puutarhasta, jota olemme taas koko alkukesän myllänneet.. kasveja vaihdelleet paikasta A paikkaan B jne. Osittain turhaa, mutta ah niin ihanaa touhua. Olispa ihanaa, jos voisi viettää kaiket päivät puutarhassa hommissa. Sadekaan ei oo haitannu, jos inspis on iskeny ;) Naapurit on varmaan myös jo tottuneet meidän puutarhahulluuteen...
Kesäkeittiö "jalostuu" kaiken aikaa...
Tytön kanssa käytiin poimimassa isot kasat lupiineja ja muita ihania luonnonkukkia prinsessahääpäivän aamuna :)
Vanha tuolinraasu kantaa vielä komeana kukkivan surfinian...
Sadepäiviä ja hämäriä iltoja varten voimme sytytellä tallilyhdyt...
Tipusille oma allas...
Kasvihuoneeseen ostin juuri eilen alennusmyynnistä myös tuolit ja pöydän. Täällä kasvaa tomaattia, chilejä, kurkkua sekä oliivipuu :)
Oliivipuun mies sai nimipäivälahjaksi :) Olikin sellaista jo pitkään toivonut.
Joka postauksen pakollinen huvimaja-kuva... tälle majalle pitäisi keksiä nimi! Ehdotuksia??
Lauantaina vietettiinkin sitten kunnon sohvaperunailta, kun katsottiin prinsessahäitä. Victoria oli niin äärettömän kaunis ja puku, diadeemi, huntu ja kimppu aivan täydelliset. Samoin sulhanen oli komea ja ah niin rakastunut. En mitenkään malttanut poistua telkun äärestä, vaikka aurinko paistoikin ja pihalle olisi tehnyt mieli, kun oli niin käsinkosketeltavan onnellinen, romanttinen ja ihana tunnelma jopa television välityksellä näissä hääjuhlissa. Oli ihanaa katsoa, miten Victorian ja Danielin tunteet ja keskinäinen kunnioitus välittyivät niin avoimesti ja kauniisti. Meillä kotistudiossa syötiin vaaleanpunaista prinsessakakkua ja korkattiin minipullo kuohuvaakin aikuisten kesken :) Onnentunne oli kyllä tarttuvaa, joten pitihän niitä omia häämuistojakin muistella, katsella kuvia ja näperrellä tiaraa ja Valtameren sydän-replicaa, joka minulla oli häissäni kaulalla... jotain sinistä :) Odotamme jo innolla omaa 10-vuotishäämatkaamme Skotlantiin, siitäkin tulee varmasti ihana ja romanttinen reissu <3
Tunnisteet:
Haavemaja,
Huvimaja,
Perhe-elämää,
Puutarhassa
tiistai, 1. kesäkuuta 2010
100 asiaa
Ajattelinpa minäkin laatia tämän monessa blogissa esiintyneen 100 asiaa minusta listan:
1. elämässäni parasta ja suurin ylpeydenaiheeni on ehjä ja onnellinen perhe
2. vaikka asiat eivät valitettavasti aina olekaan menneet ns. helposti
3. olen kuitenkin ikipositiivinen ihminen ja uskon että kaikella on tarkoituksensa, vaikeillakin asioilla.
4. suunnittelemme muuttoa ukkini rakentamaan 50-luvun omakotitaloon heti kun sen yläkerta vapautuu
5. sitten aloitamme varmaan vuosikausia kestävän remontointiurakan talossa
6. meilllä on koira ja neljä kania
7. haaveilemme toisesta koirasta ja toivoisimme, että voisimme ottaa lampaita, kanoja ja vuohen :)
8. mutta koska talo on taajamassa se ei taida onnistua (koiraa lukuunottamatta)
9. toivon myöskin ettei perheemme lapsiluku ole vielä täynnä
10. olen haaveillut lapsista niin kauan kuin muistan
11. esikoiseni syntyi samaan aikaan kuin graduni ollessani 24-vuotias
12. toivoin teininä aina kolmea tyttöä
13. ja olin haljeta onnesta saadessani pienen ja siron tummatukkaisen tyttövaavin
14. odottaessani toista lastani, toivoin kauheasti sen olevan poika
15. ja se olikin terve ja reipaskokoinen pieni leijonapoika
16. kesäisin nautin eniten puutarhahommista
17. voisin asua kesät ulkona, sisällä vietetyt hetket kesällä tuntuvat hukkaan heitetyltä ajalta
18. lempikukkiani ovat pionit, hortensiat ja kärhöt
19. olen kovasti kiitollinen miehelleni, joka rakensi minulle ihanan huvimajan
20. ja ylpeä siitä, että hän osaa homman kuin homman.
21. ensi viikolla on kihlajaispäivämme, olemme olleet kihloissa 15 vuotta
22. olen tilannut miehelleni lahjaksi metallinpaljastimen
23. pääsemme etsimään yhdessä aarteita ;)
24. pidämme metsissä liikkumisesta
25. olemme molemmat keräilijöitä
26. meillä on muun muassa iso kokoelma roomalaisia vanhoja kolikoita
27. harrastan talvisin sukututkimusta
28. ammatiltani olen juristi
29. päätin tämän ammattivalintani kun olin 15-vuotias
30. hoidan työkseni laki-ja veroasioita kansainvälisessä yrityksessä
31. ammatinvalintani takana olivat järkisyyt, jo tuolloin haaveilin myös historian opiskelusta tai tanssinopettajan ammatista
32. olen työskennellyt myös käräjäoikeudessa ja asianajotoimistossa sekä verovirastossa
33. jos voisin valita nyt uudelleen, uskaltautuisin kokeilemaan käsityöammattia
34. haluaisin opiskella myös historiaa tai taidehistoriaa
35. en osaa piirtää enkä soittaa mitään instrumenttia
36. elän elämäni ruuhkavuosia
37. ja haaveilen down shiftingistä
38. elämä on ihanaa, mutta aikaa on liian vähän kaikkeen kivaan
39. mottoni on carpe diem - tartu hetkeen
40. koulussa lempiaineeni oli historia
41. olin aina ns. kiltti tyttö ja olen edelleen. Ja pidän siitä :)
41. uskonto on minulle tärkeä asia
42. en silti kuulu kirkkoon,en ole ehkä löytänyt vielä sitä oikeaa suuntausta
43. siksi minun kirkkoni on koko ihana maailma ja minun jumalani on kaikkialla
44. aion mennä kuuntelemaan kelttiläistä messua, kun kotikaupungissani järjestetään lähetysjuhlat
45. harrastin nuorempana pitkään balettia ja olen tanssinut Mustalaisruhtinatar-operetissa
46. harrastin myös monta vuotta partiota ja ratsastusta
47. siskoni on minulle hyvin tärkeä ja meillä on melkein 10 vuotta ikäeroa
48. lapsena olin päivät mummin hoidossa käytännössä kotona, koska asuimme saman talon yläkerrassa, lapsuuteni oli ihana
49. mummi on esikuvani - hän oli lempeä, positiivinen, ystävällinen, suvaitseva ja eli menneen maailman kauniimpien arvojen mukaan
50. kun hän nukkui pois 2004, suru oli niin lamaannuttava, etten pystynyt edes käsittelemään sitä, työnsin sen vain syrjään
51. mutta saan voimia siitä, että hoidan mummini taloa ja puutarhaa ja siitä tulee meidän koti - niin hän halusikin, ja yritän elää siten kun hän minua on opettanut, vaikken aina siinä onnistukaan
52. olen huono näyttämään tunteitani
53. en halua itkeä muiden nähden (paitsi mieheni)
54. en ole muutenkaan pillittäjätyyppi
55. liikutun kyllä kauhean helposti erityisesti lapsiin liittyen, mutta koitan purra hammasta..
56. mikä on hölmöä, kun onnenkyyneleitä ei kannattaisi pidätellä
57. en ole varsinaisesti mökki-ihminen, mutta haaveilemme mieheni kanssa pienestä merenrantamökistä joskus jostain Turun seudulta
58. olemme asuneet Turussa monta vuotta opiskeluaikana ja se oli ihana vanha kaupunki
59. käymme siellä useaan kertaan kesäisin, koska mieheni sukulaisia asuu siellä seuduin
60. majoitumme mieheni papan vanhassa talossa, joka on ihanalla paikalla peltomaisemassa
61. mieheni sukua on asustellut sillä seuduin sukututkimuksen mukaan satoja vuosia
62. mieltäni kutkuttaa, mitähän sieltä mahtaisi metallinpaljastimella löytyäkään - se kokeillaan kesän aikana!
63. tykkäämme matkustella ja tavoitteena on tehdä ainakin yksi ulkomaanreissu vuosittain
64. elokuussa lähdemme mieheni kanssa 10-vuotishäämatkalle Skotlannin ylämaalle
65. olen laihtunut tänä vuonna 18 kiloa
66. tavoitteeni on laihtua jouluun mennessä vielä 15 kiloa.
67. on ihanaa, kun liikkuminen tuntuu kevyeltä ja olo monin verroin paremmalta
68. Teini-ikäisenä olin hoikka, lapsena välillä ylipainoinen terkkarin mukaan (kuvista tätä en kyllä oikein miellä vieläkään)
69. lapseni ovat onneksi rakenteeltaan hyvinkin solakoita ja perineet miehen puolen geenit tämän asian suhteen
70. minua kiusattiin koulussa
71. ja toivon kovasti, etteivät lapseni joudu kärsimään samasta
72. tykkään zumbasta ja hölkkäämisestä
73. kuntosalista en niin pidä, mutta koitan sitäkin harrastaa
74. kesälomaa odotan jo kovasti
75. haluan tehdä pieniä ex tempore retkiä lasten kanssa, käydä Turussa, tavata serkkuani ja hänen perhettään Salossa... olla ilman kelloa ja nauttia vapaudesta!
76. pidän melkein kaikista säistä - talven kovat pakkaset kyllä kestävät mielestäni liian pitkään
77. minusta on ihanaa olla ulkona juuri ennen ukkosta... tummat pilvet nousevat ja ilmassa on sateen tuoksu...
78. olen ulkoilma-ihminen
79. tykkään myös käydä vanhempieni mökillä ja vanhalla maatilalla
80. mökillä käydessämme menemme mieheni kanssa aina suolle kävelemään, siellä on niin mystisen kaunista
81. syksyisin kasaamme mieheni kanssa kaukoputken pihalle ja näytämme lapsille kuun kraaterit ja Saturnuksen renkaat ja Jupiterin kuut
82. meillä on Haavemajassa "Suvisauna" eli vanha ulkosauna, jota olemme rempanneet. Nyt voimme käyttää sitä liian harvoin, kun emme asu Haavemajassa, mutta kunhan muutamme, käytämme kesäisin vain pääasiassa sitä.
83. tykkään eniten Nightwishin musiikista. Sekä musiikki että sanat ovat minusta voimallisia ja mahtavia ja kauniita ja olen aina ihan fiiliksissä, kun kuuntelen sitä. Olemme käyneet myös heidän keikoillaan monen monta kertaa.
84. tykästyin myös Johanna Kurkelan uuteen levyyn, vaikken yleensä välitä sen tyylisestä musiikista.
85. kesäisin käymme mieheni kanssa festareilla ja tykkään niistä tosi paljon, koska musiikki ja tunnelma ovat käsinkosketeltavan mukavia ja leppoisia. Ja aina paistaa aurinko, tai siltä ainakin tuntuu =)
86. käytän alkoholia vain maltillisesti enkä halua humaltua
87. mieluiten nautin cavaa tai punaviiniä tai aitoa englantilaista kuivaa siideriä
88. lempiruokani on kanasalaatti, jossa on persikkaa ja keitettyjä munia
89. aamuisin syön puuroa
90. muistan, kun keitin ensimmäisiä maissivellejä tyttöselleni ja olin niin onnellinen saadessani keittää lapselleni puuroa :D kattila oli pieni keltainen emalikattila ja keittelin puuroa Haavemajan yläkerran keittiössä :)
91. olen joka päivä kiitollinen siitä, että saan olla Äiti.
92. meillä on myös ollut onni saada lähisuku lähelle, lapsilla on mummi ja ukki ja mamma ja pappa samassa kaupungissa ja aina tarvittaessa hoitoapuna ja muunakin apuna
93. lapsilla on myös isoukki ja isomummi, joka on mielestäni suuri rikkaus, että on monta sukupolvea vielä elossa
94. haluaisin viettää pitkän loman Englannissa
95. rakastan Englantia, englantilaista puutarhaa ja sisustustyyliä
96. en kaipaa erityisen paljoa "omaa aikaa", koska olen päivät töissä poissa perheeni luota
97. lempitv-sarjani ovat Oi ihana toukokuu ja Hovimäki, joita katson dvd:ltä sekä Täydelliset naiset
98. Lempikirjojani ovat L.M. Montgomeryn Annat ja Emiliat, Margit Sandemon Jääkansan tarina (sis. 47 hömppäpokkaria ;) ja Diana Gabaldonin Outlander-sarja
99. Luen aina hetken ennen nukkumaankäymistä, muuten en osaa nukahtaa. Meillä onkin hirvittävän paljon kirjoja eikä täpötäydet (avo)kirjahyllyt ole mikään kaunis sisustuselementti...
100. Vaivun harvoin synkkyyteen vaan jaksan uskoa jokaisen uuden päivän tuovan mukanaan jotain hyvää ja mukavia yllätyksiä :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)